Perinnetietoa uitosta

Milloin varsinainen tukinuittokulttuuri syntyi Suomessa ja mikä oli sen kulta-aikaa?

Tukkilaiskulttuuri syntyi 1960 lopulla. Uitot alkoivat vähentyä, pienillä sivu joilla uitot olivat loppuneet, ainoastaan suuremmilla pääväylillä oli vielä uittoja. Lieksan Pielisen museoon perustettiin savottamuseo ja minä perustin Metsä- ja uittoperinne ryhmän ry v.1986. Yhtiöt eivät tehneet paljon perinteen hyväksi. Esim. Lieksanjoella oli komia ukko rivi. Uiton loppuessa heti seuraavana kesänä kaikki piti kiskoa nurin muistuttamasta uitosta. Nyt sitten jälkeenpäin on muutamia ukkoja juntattu takaisin nähtäväksi tuleville suku polville. Minulla on sellainen käsitys, ettei sitä kulta-aikaa ole ollutkaan.

Minkä ikäisenä miehet ottivat uittoon osaa, ja opittiinko taidot töitä tehdessä, sekä olivatko uittomiehet tietystä kansanryhmästä, kuten esim. keskiluokka?
 
Tukinuittoon mentiin kaiken ikäisenä, nuorimmat 12 vanhimmat 70- vuotiaita. Uitto työmiehen ammattiin opittiin suuremmaksi osaksi itseopiskelulla. Sanottiin, että työ opettaa tekijäänsä. Yleensä mentiin vanhemman mukana töihin, hänen kanssa töitä tehdessä, joka päivä oppi aina uutta. Paljon oli siitä kiinni, minkälainen kyseinen tehtävä oli kysymyksessä. Työnjohto hyvin harvoin opetti miten mikäkin tehdään, antoi käskyn vanhemmalle miehelle että opeta nuorta miten kyseistä tehtävää tehdään.

Uitto miehen ammatissa oli monenlaista ammattia, on otettava huomioon ollaanko sivujoella vai pääjoella uitossa, työtehtävät poikkesivat kovasti toisistaan.  Koskelle ruuhkan purkuun ei otettu sellaista henkilöä, jolla ei ollut kokemusta, eikä taas kovin hentoista kaveria, yleensä kaikille löytyi paikka, minulle löytyi ensimmäinen työpaikka emännän apulaisena.

Sivujoella tapahtuva uitto oli helpompaa kuin pääjoella, siellä yleensä jaettiin miehet ryhmiin.  Ryhmiin otettiin muutama oppipoika ja ryhmä huolehti siitä, että hänestä tuli hyvä uitto työmies. Pääjoella tapahtuva uitto oli taas aivan erilaista., siihen kuului esim. erottelu työmaat, jossa oli paljon opiskelijoita, niiden perehdyttäminen oli suuremmaksi osaksi pikku herrojen eli ”kymppien” työtä.
 
Uittomiehet olivat suuremmaksi osaksi tätä peruskoulu linjaa. Oli myös niitä, ettei ollut kuin muutama vuosi käyty kiertokoulua.  En muista että olisin nähnyt tai kuullut että joku on ylioppilas, ainoastaan kyseisillä erottelu työmailla voi tavata tällaisiakin uitto työmiehiä ja naisia.

Yksinäiset miehet varmaankin oli suurin ryhmä uitto töissä, sitten oli näitä pienviljelijöitä joilla oli keväällä aikaa käydä uitossa, heillä oli sen verran viljeltävää että he eivät koko kesää voineet olla uitossa.  Toinen ryhmä oli mökkiläisiä joilla oli vaan mökki ja vaimo, lapsia, muutama, kana, lammas ja ehkäpä vielä yksi lehmä. Vaimo hoiteli koti hommat.

Oliko tukkimiehillä oma hienarkkinen järjestelmä, esim. kuka teki mitkäkin hommat ja kuka antoi käskyt?

Niin kuin aikaisemmin kirjoitin, uitossa oli aina pääpomo pääjoella, myös sivujoella. Pääpomolla oli apulaisia, oli kirjan oppineita, mutta suurin pomojen määrä tuli näistä ammattitaitoisista uittomiehistä, näillä oli kokemusta uitto työstä, kynä hommat tekivät sitten nämä vähän enemmän lukeneet miehet.
   
Yleensä miehet jaettiin pienempiin ryhmiin riippuen, mikä työtehtävä oli kysymyksessä. ryhmässä oli sitten aina sellainen henkilö, jolla oli porukan luotto, samoin pääpomon luottamus. Tämä pikku pomo vastasi että hänen työporukka hoitaa kyseisen tehtävän mikä heille oli annettu. Suurin osa uittotöistä oli tuntitöitä, porukan kymppi piti myös huolen mitä kukin teki tunteja uitto työmaalla.

Uitto oli ilmeisemmin kausiluontoista, joten mitkä olivat uittokuukaudet suurin piirtein ja mitä miehet tekivät sen välisenä aikana?
        
Sivujoella tapahtuvat uitot kestivät noin 2-6 viikkoa. Uitot alkoivat esivalmistautumisella, ennen jäiden lähtöä piti kaluston olla kunnossa. Puun vierityspaikat kunnossa, puomit määrätyissä paikoissa mihin kuuluvat.
Jäiden lähdettyä alkoi puiden vieritys jokeen, siitä alkoi puun kulku määrän päähän kohti tehtaita. Tällä sivujoella tapahtuva uitto olikin sitten kellon ympäri kestävää uittoa, taukoja ei pidetty, jos ei sattunut mitään yllättävää tulemaan eteen, esim. veden vähyys, ei onnistuttu nostaman veden pintaa niin korkealla kuin olisi pitänyt.

Sivujoella tapahtuva uitto oli kausiluonteista, niinpä siellä oli sellaisia henkilöitä töissä.  Sanottiin siihen aikaan pienviljelijäksi, oli pieni tila, niinpä he voivat olla uitossa tämän keväisen ajan kun niille tiluksille ei päässyt vielä töihin.

Löytyi sakista tukkijätkiä jotka, olivat olleet talven metsäkämpillä hakkuu työmailla, mökkiläiset joilla oli koti jossakin vaimo, lapsia, muutama lehmä jotain muuta karjaa, ei ollut muuta ammattia kuin metsätyömies ja uittomies, näillä miehillä oli työ tehtävät jakautunut 4-osaan talvella kämpillä tukin kaadossa, keväällä parkkuulla, kesällä uitossa ensin sivujoella sen jälkeen pääjoelle, syksyllä takaisin metsään halkojen ja pinotavaran tekoon.

Pääjoella tapahtuva uitto eroaa melkein kuin yö ja päivä. Työmiehiä oli kaiken näköistä vähemmän ammatti taitoista ja taas kovasti ammatti taitoista. Siellä tapahtuva uitto esim. Lieksanjoki kesti keväästä syksyyn.

Täällä uitossa oli myös uittomiehiä, mökkiläisiä myös naisia, enimmäkseen opiskelijoita täällä voi tavata valkolakkisenkin mitä ei tuolla sivujoella tavannut. Tämä naistyövoima oli enimmäkseen erottelu työmailla, kun syksy tuli he jatkoivat opiskeluaan kuka mitäkin.

  
Minkälaisissa asumuksissa miehet asuivat, olivatko ne sijaisasumuksia jotka purettiin ja kuinka pitkiä matkoja uiton aikana kuljettiin?

Sivujoki uitoilla asuttiin kämpillä, taloissa tai tehtiin laavu. Siihen aikaan metsäkämppiä oli paljon!  Työn luonteesta johtuen, oltiinhan menemässä latvavesiltä sinne pääväylille. Työ oli alaspäin menevää puiden mukana.  Jos kohdalle sattui talo tai mökki käytiin kysymässä pääsikö yöksi. Kaikki eivät ottaneet uittomiehiä yöksi, sitten ei ollut muuta keinoa kuin tehdä laavu ja rakovalkea että voi kuivatella vaatteita, jos olivat päässeet kastumaan.. Laavulla voi mennä useampikin viikko.

Pääjoella oli myös kämppiä, monet kävivät kotoa käsin töissä, siellä oli jo paremmat  mahdollisuudet. Oli aika säännölliset työajat useammassa työkohteessa.

Mitkä olivat yleiset ajanviete tavat?

Näillä sivujoella olevissa uitoissa eipä juuri ollut minkäänlaisia ajanviete tapoja, jos sitten jossakin oli, niin se oli kortin peluuta. Yksinkertaisesti ei ollut aikaa.

Valtaväylillä olevissa uitossa oli taas enemmän aikaa varsinkin niillä, jotka asuivat uittokämpillä. Nuoret miehet kisailivat tukin päällä pysymistä. Kun taitoja kertyi pantiin porukan kesken pienet kilpailut. Kuka ei, veden päälle uskaltautunut vastaavasti koetteli taitojaan esim. kuulantyöntö, leuan nosto, köydenveto, muutamia mainitakseni. Joku voi pelailla pasianssia tai jotain muuta kortti peliä.

Mikä oli naisen asema uiton aikana, jäivätkö he kotiin vai kulkivatko matkalla?
 
Naiset eivät kuuluneet sivujokien uittoon, emäntä sieltä voi useimmiten löytyä ja tämäkin sieltä perä ajajien ryhmästä, keitteli kahvia, joskus keittoa missä oli mahdollisuus keittää esim. uittokämpillä. Pääväylillä oli asiat olivat toisin, siellä oli kiinnekohtia enemmän. Samalla paikalla tehtiin töitä koko kesä, niinpä emäntäkin oli. Joskus oli useampikin, riippuen kuinka paljon miehiä naisia oli töissä. Erottelu työmailla oli naisia töissä, esim. opiskelijoita.

Kuka hoiti pyykin ja ruuat?
 
Ne joilla ei ollut muuta kiinnekohtaa kuin uittokämppä hoitivat kukin itse pyykkinsä, jos sitten ei pesettänyt jossain muualla.  Ne taas, jotka kävivät välillä kotonaan, veivät kotiin pyykkinsä. Olihan uittomiehillä vesi aivan käden ulottuvilla, joten vedestä ei ollut puutetta. Ruokahuolto pelasi taas tilanteen mukaan, kämpillä oli emäntä joka teki ruuan. Kun taas missä ei ollut kämppiä syötiin omasta repusta eväitä.

Kuinka kuvailisit tukkimiehen olemusta, luonteenpiirrettä?

Ainahan on puhuttu että tukkimiehet, jätkät ovat rehellisiä ja reiluja. Jos nyt sattui jäämään esim. lompakko siihen nukkumapaikan luo, kyllä se siitä löytyi vielä samasta paikkaa myöhemmin. Olivat myös toisiaan kohtaan reiluja, jos nyt sattui jostain syystä toiselle huono päivä, heti autettiin, jos vaan jotenkin pystyttiin.

Totta kai joukkoon mahtui niitäkin, jotka eivät tunteneet omia tavaroita, mutta niitä oli vähän. Tulivat heti ilmi. Sen jälkeen ei tällä henkilöllä ollut yhtään kivaa.  Ei sitä hakattu, minkä nyt vähän poskelle taputeltiin, että heräisi. Oli sellainen kuin ”Jätkän laki” . Kaveri ulos vahva keppi pujotettiin kummastakin hihasta läpi hartioiden puolelta, lujasti kiinni, ettei pääse luiskahtamaan pois. Toivotettiin hyvää yötä ja talvi pakkaseen kävelemään. Yleensä hän taivalti seuraavalle kämpälle siellä hänet vapautettiin. Sitojat kyllä tiesivät mille kämpälle hän menee. Joskus annettiin yöpaikka kämpältä, aamulla kehoitettiin jatkamaan matkaa. Hyvin usein kävi niin että tästä kaverista ei sen jälkeen kuulunut siinnä pitäjässä mitään. Joutui vaihtamaan maisemia jonnekin muualle.

Olen itse nähnyt tällaisen tapauksen joskus 1950 luvulla. Tältä jätkältä kasteltiin vielä etupuoli vedellä ja pakkasta oli varmaankin lähempänä 30 astetta, seuraavalle kämpälle noin 3km. Että sellainen tapaus!

Oliko töissä varsinaista työ vaatetusta vai olivatko vaatteet jokapäiväiseen käyttöön?
 
Uittojätkä ei vaatteilla koreilut, laulussakin sanotaan, että paita käännetään nurinpäin kun vaihdetaan vapaalle. Vaatetus oli pussihousut, lapikkaat, myöhemmin kumiteräsaapas, flanellipaita, useimmilla vanha puvun takki tai ruudullinen pusero, lippalakki tai huopahattu, vyöllä puukko, melkein poikkeuksetta. Aivan senkin takia, oli tarpeellinen työkalu hakavarren tekoon, ruokaillessa ym.
Jos nyt paita likaantui pesastiin, oksalle kuivumaan. Joillakin oli varavaatteet. Kulkumiehellä oli yleensä kaikki mukana omaisuus mikä nyt selkäreppuun mahtuu. Selkäreppu kuului jokaiselle uittojätkälle vakio varusteisiin.

Kuinka vaarallista uittotyö on ?

Uittossa vaara vaanii aina, ollaanhan veden kanssa tekemisissä, vieläpä hyvin usein veden päällä. Vielä kun todetaan uimataidosta, on tutkittu uittomiesten uimataitoa ja se on todettu aika huonoksi. Melkein puolet olivat uimataidottomia.  Koskilla ruuhkat olivat vaarallisia paikkoja, virtaavat paikat, tällaiset erottelu työmaat, eivät lukeutuneet vaarallisiin paikkoihin.
On otettava vielä huomioon sekin, ei ollut pelastusliivejä. Minäkin ensimmäiset liivit sain vasta joskus 1970 luvulla. Tai jos oli, ne oli sellaisia, ettei niitä voinut töissä pitää, yleensä ne olivat korkkiliivejä.

Syntyikö tukkimiesten keskuudessa tiettyä slangia, käyttäytymis tapoja?

Uittomiehillä niin kuin muissakin ammateissa on työtehtävillä ja esineillä aivan omat nimet. Jos ei ollut tekemisessä kyseiseen ammattiin, oli vaikea aivan kaikkea ymmärtää mitä mikin tarkoitti. Täyty hakea varppia, panna vastuu kiinni, laittaa saparoon, tehdä litka ja paljon muuta, mainitakseni muutamia. Muu käyttäytyminen oli minun mielestä normaalia, joku teititteli, toinen sinutteli, joku vaan murahteli. Sakkiin mahtuu kaikenlaisia.

Miksi mielestäsi uittoperinne edelleen elää Suomessa?

Tukkilaisperinne eli 1970 - 80 vielä kohtalaisesti, nyt olen huomioinut sen että alkaa vähitellen hiipua. Ei ole enää tukkilaiskisoja kuin muutama vuodessa, ennen ne olivat kansanjuhlia, oli joka viikonvaihde kisat missä sai näyttää mitä osaa. Ihmiset tulivat tapaamaan toisiaan, niin tukkijätkät, kuin mökin naisväki.

Olen joskus sanonut, että silloin naiset laittoivat parastaan päälleen. Itse olen koettanut ylläpitää perinnettä ryhmän kanssa, näihin päiviin saakka. Tulevaisuudesta en tiedä. Onhan tietysti selvää, ettei enää ole uittomiehiä, kun ei ole uittoakaan! Uittomiehet ovat heti kaikki rajan toisella puolen. Suuret yhtiöt eivät välitä perinteestä paljoakaan.

Muistan kun uitot alkoivat loppua. Lieksanjoeltakin täytyi kiireellä repiä pois uitto ukot muistuttamasta, että tälläkin joella on puuta uitettu. Nyt muutama vuosi sitten juntattiin takaisin muutama ukko, että näkee nykypäivän ihminen millainen on ukko. Esineitä, työvälineitä ajettiin kaatopaikalle, muutama kai pelastui, metsämuseoon Lustolle, Lieksaan, Rovaniemelle ja Evolle.

Meidän ryhmä on taas kiertänyt Suomea ristiin rastiin, menty paikan päälle esineiden kanssa, yhdistettynä meidän oma osaaminen työtaidoissa, annettu kaikkien kuka on halunnut koettaa kokeilla millaista oli tehdä sen ajan työvälineillä töitä. Joten perinne elää vielä jonkun verran.

Kuinka kuvailisit tukkimieskulttuurin tärkeyttä tukkimiehelle itselleen?

Tähän en pysty toisten puolesta vastaamaan. Minulle se on tärkeä, olenhan itse kokenut tämän kaikki. Kun perustin Metsä- ja Uittoperinneryhmän meillä oli ensimmäisenä ajatuksena että kertoisimme ja näyttäisimme työtaitoja ja välineitä. Millaista oli tämä uittomiehen arki ja minusta me olemme tässä hyvin onnistuneet. Uittomieshän ei ollut niitä parhaimpia ystäviä, toisin sanoen työtä ei arvostettu, eikä itse uittomiestäkään. Sanottiin joskus että isäntä arvostaa koiraansa paremmin kuin uittomiestä, jätkää.

Martti Eronen (Metsä- ja uittoperinneryhmän Kymppi)