Martti muistelee
Mukana uitossa!
Tulipa mieleeni että minähän voisin kirjoittaa omasta kokemastani, ensimmäisestä uitto kesästä ja tukkilaiskisoista. Oli vuosi 1950, olin tuolloin 12 vuotta vanha, vasta elokuulla täytin 13 vuotta. Olin huhtikuun ja toukokuun Hanhijoella uitossa isän kanssa. Sain olla emännän juoksupoikana, kuljin kahvipannun kanssa pitkin jokivartta tarjoillen uittomiehille vonka paikalle kahvia.
Yhtiö ei ottanut omille kirjoille, niinpä tein isälle tavallaan töitä ja isä maksoi minulle palkan. Tämä uitto kesti noin 4 viikkoa, sen jälkeen pienen joen uitto oli ohi. Täällä uitossa ollessa ei ollut vielä tukkilaiskisat mielessä.
Tuli kesäkuun alku ja isä lähti kyselemään töitä Lieksanjoelta, hän oli ollut siellä aikaisemminkin luultavasti monia kesiä ennen ja jälkeen sotia. Illalla isä palasi työhaku reissulta pienessä maistissa Ulko-ovelta jo huusi, että me lähdetään yhdessä Lieksanjoelle uittoon. Minä pääsen emännän juoksupojaksi, kankimieheksi, emännän repsikaksi hyvällä lapsella on monta nimeä
.
Sama juttu, yhtiö ei ottanut suoraan omille kirjoille. Työnjohtaja ja isä sopivat, että isä vastaa minusta. Jos, jotain tapahtuu.
Niinpä me seuraavana päivänä mentiin yhdessä Lieksan Vasikkaniemeen (tämä oli se tukikohta, johon minä palasin 17 vuotta).
Uittomiehiä oli kymmeniä odottamassa käskyä, että kuka menee minnekin töihin. Kun uittomiehet olivat hajaantuneet työpisteisiin. Minä jäin jäljelle, niinpä hän tuli minun luokseni ja sanoi, että hän ei rupea minulle töitä määräilemään, vaan emäntä hoitaa minun työmääräykset. Sanoi vielä, että kun emäntä on hymyssä suin silloin hän tietää että kaikki on hyvin.
Minun tehtäviini kuului hankkia puut kamiinaan, käydä maitoa hakemassa meijeristä, välillä piti hämmentää ruokapataakin, pata oli iso, koska ruokailijoita oli ainakin 30 henkilöä. Kaiken laista hommaa riitti, oltiinhan uittojoella tai aloiteltiin uittomiehen hommia.
Meni muutama päivä ja työnjohtaja tuli minun viereen istumaan, kysyi että olenko kuullut sellaisista kuin tukkilaiskisat. Sanoin, että olen kuullut ja olen ollut aiemmin katsomassa, Niinpä hän alkoi kertoa, että huomenna alkavat uittomiehet laittamaan joelle juoksupuomia paikoilleen minulle. Kun emäntä antaa omaa aikaa, voisin ruveta harjoittelemaan juoksupuomilla pysymistä, että olisin hyvässä iskussa kun kilpailut tulee. Hänellä oli se ajatus, että kun on kevyt ja nuori niin pärjää näiden kokeneiden kanssa.
Tukkilaiskisat olivat siihen aikaan suuri tapahtuma Lieksassa. Ne pidettiin aina heinäkuun toisena sunnuntaina, katsojia oli monia tuhansia. Suurin minkä minä muistan, oli 8000 henkilöä katsomassa. Paljonhan ei minulla ollut aikaa harjoitella, mutta parhaani yritin, jopa niin paljon, että emäntäkin hermostui.
Niin koetti kisapäivä, kilpailijoita oli paljon, katsojia myös. Muistelen, että puomijuoksuun oli osanottajia 20 kilpailijaa. Tuli minun vuoroni näyttää mitä olin oppinut. Jossain puolivälissä jännitti hirveästi, ei ollut vielä itseluottamus mitään huippua. Matka oli noin 200m, putosin monta kertaa välillä, yleisöllä oli hauskaa. Oli aivan hilkulla että pääsin maaliin, itkukaan ei ollut kaukana. Sijoitus oli jotain lähempänä häntäpäätä kuin keulaa.
Muihin lajeihin en osallistunut, sillä ei minulla ollut vielä voimia sestoa. Sestominen tapahtui poikki virran ja matkaa oli noin 150m. Aamulla kun menin työmaalle uittomiehet tulivat, ei niinkään kehumaan, vaan sanoivat, että niin sinä poika menit ja huuhdoit kalleutesi ja että puomijuoksu on miesten hommia. Näin siihen aikaan kannustettiin.
Otin kaikista sanoista vaarin ja tuloksia alkoi näkyä vähän myöhemmin, mutta siitä sitten toisella kertaa.
Vieläkin mukana oleva henkeen ja vereen uittomies
Metsä- ja uittoperinneryhmän perustaja Ja Joutsan perinnemestari 1993
Martti.