Matin lintu

Teksti on Leevi Sulkakosken kirjoittamaa ja julkaistu Järviseudun Sanomien Lukijan loolassa ke 6.9.2017. Kirjoitus julkaistaan kirjoittajan luvalla muuttamattomana. Ylläpito on lisännyt mukaan ainoastaan aiheeseen liittyviä kuvia. 

Olimme vieneet lautan Joensuuhun ja palailimme kohti Nahkaniemen kämppää tyhjät poomit hinaajan perässä.

Emas Matti ja Rovion Valte, lautan häntämiehet, nukkuivat kajuutassa. Lauri, vanhempi veljeni, oli hinaajan kipparina ja minä kokkipoikana. Olimme juuri tulossa Lipsuntiin ja Nahkaniemelle oli enää vajaa tunnin matka. Silloin Matti tuli äkkiä kajuutasta ja sanoi Laurille, että pysäytä kone ja laske ankkuri .

Tietenkin kippari tivasi, että mitä nyt, minkä vuoksi pitää tähän pysähtyä. Siihen Matti vaan tokaisi, että on poika omia asioita . Matin asiat oli opittu ottamaan tosissaan, ja niin kippari pani hinaajan ankkuriin. Matti hyppäsi häntämiesten veneeseen ja lähti soutamaan kohti Korkeamaata.

Näimme hänen nousevan maihin ja kävelevän siellä metsään. Matti viipyi ja viipyi. Viimein hän palasi metsästä veneelle mukanaan jotain sylissään, jota emme sinne asti kyenneet tunnistamaan. Matti nousi veneeseen ja souti takaisin hinaajalle.

Hinaajalle noustessaan Matin sylissä oli lakki ja siellä untuvikko linnunpoikanen. Nyt Matti alkoi selittää: Olen seuraillut lauttareissuilla. että tuolla oli korkean puun latvassa haukan pesä. Nyt tämän lautan aikana sitä pesää ei siellä enää näkynyt. Pari vuorokautta sitten oli kova myrsky ja olen mietiskellyt asiaa ja tullut siihen johtopäätökseen, että myrsky on pudottanut pesän puusta ja poikaset voivat olla oman onnensa nojassa.

Niin oli tosiaan tapahtunutkin, ja ainoastaan yksi poikanen oli löytynyt läheltä pesäpuuta. Matti toi linnunpoikasen Nahkaniemelle, ja alkoi hoitaa sitä siellä.

Hän rakensi kämpän katolle vanerista pienen kopperon, jonne poikanen pantiin asumaan. Sinne hän paloitteli sianlihaa pieniksi siivuiksi, ja pani viereen vettä kuppiin. Se tykkäsi kovasti kalasta, kun se palottiin valmiiksi pieniin palasiin.

Sitten Matille tuli mieleen, että poikanen tykkäisi varmaan uusista perunoista. Kaikkihan niistä tykkäsivät. Näin sain Eeliltä komennon. Lähde poika hakemaan Jokelan Eemeliltä uusia perunoita.

No tietenkin oppipojat tekevät niin kuin käsketään, ja siitä matkaan. Selitin Eemelille, että Matilla on haukanpoika elättinä ja tarvitaan ehkä kilon verran uusia perunoita.

Perunat saatiin, Matti keitti ne ja paloitteli ne sopiviksi linnunpojalle. Lintu huusi kovasti ruokaa katolla, kun Matti sinne kiipesi, mutta uusista perunoista se ei piitannut. Selvästikin se suuttui Matille, yrittäen nokkia Matin kättä.

Ei siinä muu auttanut kuin lähteä Matin kanssa ongelle lapselle ruokaa hakemaan. Tuore ahven tuntui sopivan tälle erinomaisen hyvin, ja sitä se otti mielellään ihan kädestä pitäen. Lintu varttui ja nähtävästi se oppi tuntemaan kämpän väen. Kämpän kurella ihan oven yläpuolella se seuraili, ketä kämpällä kävi. Vieraalle se ärhenteli ja ruikkasi paskat rapuille.

Me kaikki pidimme elätistä hyvää huolta ja se oli sen vuoden kämpän maskotti. Aikanaan, syksyn edetessä, veivät linnun vietit se mukanaan. Se liittyi ilmeisesti vuoden kierron mukaisesti liikkuvaan heimolaistensa joukkoon, emmekä enää nähneet sitä koskaan myöhemmin.

Leevi Sulkakoski