Vistin Oskarin työntöapu

Teksti on Leevi Sulkakosken kirjoittamaa ja julkaistu Järviseudun Sanomien Lukijan loolassa ke 27.9.2017. Kirjoitus julkaistaan kirjoittajan luvalla muuttamattomana. Ylläpito on lisännyt mukaan ainoastaan aiheeseen liittyviä kuvia. 

Joskus haettiin pienempiäkin puueriä järven ympäristöstä, jos vain hinaajalla pääsi riittävän lähelle pinoja. Eräänä päivänä olimme menossa tällaiselle keikalle Joutsenen rantaan puomiletka perässä. Sinne oli koottu jonkin kokoinen propsipino, joka nyt päätettiin hakea yhtenä lauttana pois.

Lähdimme Nahkaniemeltä puolen päivän aikoihin ehtiäksemme hyvissä ajoin perille. Velimies Lauri oli hinaajan ruorissa. Kajuutassa nukkuivat häntämiehet Oskari Karvonen eli Vistin Oskari ja Emas Matti. Minä olin Laurin kanssa ohjaamossa.

Säät ovat joskus oikullisia, niin nytkin. Ilma alkoi viiletä nopeasti ja nosti sumun järvelle. Ahonselälle tultaessa sumu oli jo niin paksua, että Lauri totesi matkan jatkamisen olevan liian riskialtista, koska maanäkyvyyttä ei enää ollut. Vedet Joutsenen puolella järveä ovat melko karikkoisia ja vaativat hyvän maanäkyvyyden, jotta voisi pysyä reitillä. Niin päätettiin heittää ankkuri ja odottaa aamuun, jolloin auringon noustessa sumu hälvenisi.

Näin tehtiin. Ankkuri järveen ja moottori sammuksiin. Selitykseksi pysähdykselle Lauri huusi kajuuttaan kurimielessä, että hinaaja on karilla. Oskari ja Matti heräsivät siihen ja tulivat ylös tutkailemaan tilannetta.

Ei hätää, sanoi Oskari ja veti pitkävartiset kumisaappaat jalkaansa. Minä punnaan kangella pukseerin karilta. Siinä missä hinaaja jää kiinni yltävät kumisaappaiden varret hyvin. Tämä ui niin matalassa, ettei se voi kovin pahasti kiinni olla ja tuntuuhan se ihan kevyesti liikahtelevankin kun keinuttaa. Me emme sanoneet tuohon mitään, vaan annoimme Oskarin toimia. Mattikaan ei ottanut asiaan mitään kantaa, vaikka selvästi näkyi epäilevän karilleajon totuudenperäisyyttä.

Oskari meni kangen kanssa takakannelle ja hyppäsi sieltä veteen. Sinne mies mulahti niin, että lakkireuhka vain jäi pinnalle. Hetken kuluttua Oskari nousi pintaan pärskien vettä ja manaili hartaasti. Matti riensi auttamaan miestä takaisin hinaajan kannelle osanottavasti valitellen. Voi voi mies parka, ei kai sun jalat kastuneet. Tähän Oskari tokaisi katkerana, haista Matti pitkä paska .

Meihin hän kyllä mulkoili murhaavasti, mutta osasi lopulta ottaa sen uittomiesten koninleikkinä. Mittasimme veden syvyyttä keksin varrella, mutta ei se siihen riittänyt, joten vettä tuossa kohden oli vähintään kolmisen metriä. Oskari oli märkä kuin uitettu kissa, mutta lämpöisessä kajuutassa tarkeni kuitenkin mukavasti. Auringon noustessa ajoimme sitten Joutsenen rantaan puulanssin luokse, jossa hinausporukkaamme oli vastassa melkein koko kylän väki.

Puut koottiin lauttaan ja ilman kommelluksia ne siirrettiin Joensuuhun Karvosen Viljamille jokeen laskua varten.

Leevi Sulkakoski