Tukkilaiset.com tai tukkilaiset.fi on tukkilaisperinteestä, kilpailuista ja näytöksistä kertova infosivusto. Sivustolta löydät tietoa niin tukkilaisperinteen historiasta kuin nykyisestäkin toiminnasta. Sisällön eteen on tehty paljon töitä ja yritetty saada siitä kattava infopaketti juuri sinulle.

Valtakunnanmestarin vierailu

Teksti on Leevi Sulkakosken kirjoittamaa ja julkaistu Järviseudun Sanomien Lukijan loolassa ke 15.11.2017. Kirjoitus julkaistaan kirjoittajan luvalla muuttamattomana. Ylläpito on lisännyt mukaan ainoastaan aiheeseen liittyviä kuvia. 

 

Olimme taas kerran nukkumassa päivällä, koska edellisen yön olimme olleet töissä lautan laskussa. Heräsin siihen, kun ulkoa alkoi kuulua puhetta. Toisen äänen tunsin. Ahon Onni, uittomieskaveri siellä ainakin on, mutta kuka on toinen?

Samalla ovi vedettiin riuskasti auki, ja sisään astuivat Onni ja hänen kanssaan Pentti Kniivilä. Uittohommista tuttu mies hänkin, mutta nyt myös jotain muuta. Tiesimme, että Pentti oli tuore tukkilaiskisojen valtakunnan mestari. Ryynäri oli meitä jo valistanut, että Pentti on voittanut koskenlaskun valtakunnan mestaruuden.

Tietenkin me työkaverit olimme ylpeitä. Meidän porukassamme on niin kovia miehiä, että yltävät tällaisiin saavutuksiin.

Onni komensi meidät ylös reippaalla tyylillään: No niin jätkät. Ylös ja kahvinkeittoon nyt on mestari tullut taloon .

Minä pinkaisin äkkiä ylös, ja isän komennosta kipaisin puita ja vettä kahvinkeittoa varten. Totta hiidessä sitä nyt kahvit mestarille keitetään. Sitten alkoivat Heino ja Eeli tentata Penttiä siitä, miten kisa meni ja kuinka hän siinä onnistui voittamaan.

Minä kuuntelin korvat höröllä, ja yritin painaa visusti mieleen niksit, joita hän selitti. Pentti ei nyt ollutkaan minulle enää mikään tavallinen uittomies. Valtakunnan mestari, siis paras kaikista. Se oli jotain se. Pentti oli mielessäni suuri sankari ja edusti juuri sitä, mitä meikäläinen ihaili suunnattomasti.

Päätin heti, että nyt alkaa ankara harjoittelu. Minun pitää kohta osata laskea koskessa kuin mestari ikään. Niinpä aina, kun aikaa liikeni, aloin harjoitella kaikkea asiaan kuuluvaa: koskenlaskua, sestomista, puomijuoksua, sumajuoksua, rullaamista ja vielä tukkilaisvalan tekoa.

Usein harjoittelu päättyi siihen, että piti mennä hakemaan kuivia vaatteita, mutta sitkeästi jatkoin yrittämistä. Aloin jo vähitellen hallita tukkilaistaitoja, ei tosin mitään mestarin elkeitä vielä, mutta kuitenkin. Yrittämistä kiihdytti vielä se, että Anttikoskelle oli tulossa tukkilaiskisat. Olin päättänyt, että siihen kisaan otan osaa. Odotukset olivat korkealla.

Tuli sitten se viikonloppu, kun kisat Anttikoskella pidettiin. Ilmoittauduin kisaan. Olin valinnut mielestäni hyvin uivan ja vakaan tukin suoritustani varten. Sitten tuli minun vuoroni laskea. Koski kulki Anttikosken sillan alta ja silta oli täpötäynnä yleisöä. Yritin parhaani mukaan pysyä tukilla kovassa virrassa ja kukaties olisin onnistunutkin, mutta sitten kuulin, kun isä huusi sillalta, elä poika putoa. Vilkaisin ylös ja siinä samassa menetin tasapainoni ja molskahdin tukilta koskeen. Vain lakki jäi veden pinnalle.

Onnistuin kuitenkin pääsemään tukille takaisin ja laskin sillan alta suoraan maihin. Jäin pajupuskan taakse kuivailemaan itseäni. Ei tullut minusta mestaria. Kisan voitti Oskari Forsbacka, kokenut uittomies. Siihen kisaan taisi loppua suurin intoni tulla hyväksi koskenlaskijaksi, mutta Kniivilän Pentti säilyi silti mielikuvissani tukkilaisten mestarien mestarina.

Leevi Sulkakoski