Riisiryynejä
Teksti on Leevi Sulkakosken kirjoittamaa ja julkaistu Järviseudun Sanomien Lukijan loolassa ke 21.2.2018. Kirjoitus julkaistaan kirjoittajan luvalla muuttamattomana. Ylläpito on lisännyt mukaan ainoastaan aiheeseen liittyviä kuvia.
Vielä 1950-luvulla ei riisiryynejä ollut läheskään aina saatavilla kaupoissa. Usein suurempia pitoja valmisteltaessa piti niitä jo hyvissä ajoin tilata tai etukäteen hankkia varastoon pitoja varten. Ei riisipuuro ollut mitään jokapäiväistä herkkua. Sen oli kai Emas-Mattikin saanut kokea. Niinpä kerran kun Lahdenkylän talouskauppaan oli saatu tuolloin harvinainen isompi erä riisiä varastoon, päätti Matti toimia heti. Talouskauppa oli suuremmissa hankinnoissa periaatteessa Nahkaniemen hovihankkija, koska uittopäällikkö oli yksi Talouskaupan omistajista. Tuota taustaa vasten Matti, isänsä Eelin kanssa meni kauppaan ja tilasi heti 50 kiloa riisiä.
”Mihinhän tarkoitukseen”, kyseli Järvelän Einari, noin vaan asiaa kysyäkseen.
Siitä eivät Eeli ja Matti sanoneet mitään. Ehkä vain siksi, että Pettalla olisi mistä tarvittaessa riisipuuroa keittää. No Matin ajatustapa tällaisten hankintojen suhteen jo tunnettiin. Säkit toimitettiin muiden tavaroiden mukana Nahkaniemelle ja ajatus oli, että sopivan tilaisuuden tullen uittopäällikkö Runar Kattilakoski ne autollaan kuljettaa Inaan Eelin kotiin. Asialla ei sinänsä ollut mitään kiirettä ja niin aikaa vierähti ehkä parikin viikkoa.
Sattui sitten niin ikävästi, että Inankylässä erään talon isännälle tuli ilta maallisessa elämässä, ja omaiset alkoivat järjestellä hautajaisia. Tuohon aikaan hautajaiset tavallisesti pidettiin vainajan kotona, jos se vain oli mahdollista, ja hautajaisvieraille tarjottiin perinteinen hautajaisruoka. Vakiintuneen käytännön mukaan siihen kuului lihakeitto ja jälkiruokana riisipuuro ja luumusoppa, jos näitä hyödykkeitä vain oli saatavilla. Nyt kuitenkin oli niin ikävä tilanne, että yhdestäkään Evijärven kaupasta ei riisiryynejä löytynyt, eikä ollut luvassa saadakaan ennen hautajaisia. Vasikka-aholla talouskaupassa oli kuitenkin omaisille osattu kertoa, että Nahkaniemen uittokämpälle oli hiljattain toimitettu 50 kiloa riisiryynejä. Ehkä Emas-Eeliltä kannattaisi kysyä.
Niinpä leskirouva tyttärensä kanssa lähti selvittämään tätä mahdollisuutta. Sattuikin niin hyvä onni, että Eeli oli kämpällä heidän sinne tullessaan. Leskirouva esitti murheensa Eelille ja kysyi olisiko Eeli halukas myymään osan riisiryyneistä hänelle hautajaisia varten.
”Ei oo myytävänä, minä en niitä joppaa”, sanoi Eeli harvakseen.
Leskirouva oli jo luopua toivostaan, mutta Eeli jatkoi. ”Teijän isäntä on ollu minuva ja mun pesuvettani kohtaan aina niin suopeja, että ilimaneestä niitä riisijä on saatavissa”.
”Anna sen toisen säkin teille, se on mun ja mun perheen osanotto teijän perheelle tulleeseen suruun”.
”Ryynäri tuo ne teille samalla, kun vie meijän säkin Pettalle”.
Näin sovittiin, eikä Eeli suostunut mitään korvausta riiseistä ottamaan omaisten tarjouksista huolimatta. Tällä sopimuksella tuli aikanaan hautajaisvieraiden tarjoilu onnelliseen päätökseen ja Eeli koki kansanomaisen vastavuoroisuuden ongelmatilanteessa toteutuneen, ja sai ansaitsemaansa kiitoksen surutalon omaisilta ja myös kyläläisiltä.
Leevi Sulkakoski