Opetellaan ruotsia

Teksti on Leevi Sulkakosken kirjoittamaa ja julkaistu Järviseudun Sanomien Lukijan loolassa ke 23.1.2019. Kirjoitus julkaistaan kirjoittajan luvalla muuttamattomana. Ylläpito on lisännyt mukaan ainoastaan aiheeseen liittyviä kuvia.

Uiton hännät etenivät hyvää vauhtia kohti Rautasiltaa. Tultiin Finnholmiin. Kuten paikan ruotsinkielinen nimikin sanoo, siinä oli joen keskellä saari, ja sen ympäri kulkeviin joenuomiin oli puuta ruuhkautunut tosi paljon. Sen paikan selvittämiseen meni kolme päivää. Täällä oltiin täysin ruotsinkielisellä maaperällä, joten minä hommasin itselleni jonkinlaisen sanakirjan, että ei ihan siasta myytäisi. Yritin opetella muutaman yksinkertaisen lauseen, jolla tärkeimmät asiat selviäisi. Niinpä sitten isä-Heinon kehotuksesta menin kyselemään läheisestä komeasta kaksikerroksisesta talosta yösijaa. Mongersin jotain sellaista, että ”kan viila här, ligga på golv?” Isäntää minun ruotsini huvitti kovasti. Hän vastasi, ”kyllä minä soomi osaa ja ja. Saa makata lattia”. Taisimmepa olla molemmat melkoisia kielimiehiä. Yösija kuitenkin löytyi ja sehän oli tärkeintä.

Finnholmin jälkeen tuli Hattarinkoski. Siinäkin olivat sumat niin työläitä, että kolmisen päivää saimme sitä selvitellä. Siellä minä tunnetulla ruotsin kielen taidollani selvittelin kortteerimahdollisuuksia. Isä Heino kuunteli vieressä ja sanoi sitten. ”Tämä mieshän on kuule vanha tuttu ja osaa kyllä suomeakin.” Niin oli kortteeri taas selvä, ja aamulla vielä kaurapuuro odottamassa kun lähdimme töihin.

Väärnin sillalle tultaessa tuli meitä haastattelemaan vieras mies. Kertoi olevansa kesälomareissulla. Otti meistä kuvan, jonka sitten myöhemmin lähetti meille. Osoittautui, että herra oli Helsingin Sanomien toimittaja, ja kuvamme teksteineen oli julkaistu kyseisessä lehdessä. Oltiin siis kuuluisia Helsinkiä myöten.

Niin selviteltiin kosket Ähtävän kirkolle, Ähtävän Villa -nimisen tehtaan padolle asti. Jokea ylittävän sillan pielessä oli Kjellmannin kauppaliike ja sen toisessa päässä kahvila. Menimme kauppaan ruokaostoksille. Kukin osti mitä tarvitsi. Yhtäkkiä kauppias Albert Kjellman huomasi, että hyllystä puuttui yksi paketti Klubi 77 -nimistä tupakkaa. Hän oletti heti meistä jonkun pistäneen sen reppuunsa, ja niin hän juoksi oven eteen ja huusi:

”Kukan ei poistuu, minä kutsu poliisi”. Ja niin kohta veivasi poliisi polkupyörällä paikalle. Reput tarkastettiin, mutta mitään luvatonta ei löytynyt. Ja auta armias, jos joltakulta olisi löytynyt. Sakin rangaistus olisi ollut tuntuvasti poliisin rangaistusta kovempi. Pian kuitenkin selvisi, että varas olikin paikallisia laitapuolen kulkijoita. Nyt oli Albert nolona. ”Minä pyytää anteksi, tulka kaikki kahvilan. Minä tarjoaa teille pullakahvi.” Anteeksipyyntö hyväksyttiin ja hyvät kahvithan siinä saatiin. Joku vielä totesi Albertille. ”Resusen näköstä porukkaa me ollaan, mutta takuulla rehellisiä.”

Niin jatkettiin taas joen puhdistamista puista. Långforssin jälkeen tultiin Herrasillalle. Siellä meitä oli vastassa Ryynäri ja kasööri Leikola. Nyt oli tullut aika jakaa osalle porukasta lopputili. Tarvittiin enää muutama mies viemään hännät rautasillalle. Isä-Heino ja neljä muuta miestä saivat jatkaa, muille luettiin tili kouraan. Jotkut suuntasivat siitä paikasta Pietarsaareen. Minä lähdin Emas Matin kanssa takaisin Nahkaniemelle. Me olimme saaneet Ryynäriltä vielä komennuksen varikon panemisesta talvitiloille.

Leevi Sulkakoski