Vertti muistelee
Suomalaista tukkilaistaitoa Tukholmassa !!
Oli vuosi 1966 syyskuuta, jolloin esittelimme suomalaista tukkilaistaitoa Tukholman sydänmessä Strömmenillä Kuninkaanlinnan edustalla. Arvelujen mukaan paikalle oli kertynyt noin 25 000 ihmistä, jotka saivat ihailla kuuden Pohjois- Suomesta kotoisin olevan tukkilaisen taidonnäytteitä itseni mukaan lukien. Tilaisuus liittyi yhtenä osana Suomen ulkomaankauppaliiton järjestämään Finn Finland-kampanjaan.
Puoleksi näytösluonteiseen kilpaan osallistuivat seuraavat taiturit itseni lisäksi: Lauri Leinonen silloisesta Laurilasta (nykyinen Keminmaa), Pauli Yliaska Sodankylästä, Martti Mäkinen ja Martti Hamari Simojoelta sekä Kaarlo Julkunen Iijoelta. Joukkueen vetäjänä ja ohjelman suunnittelijana toimi silloinen apulaisuittopäällikkö Antti Mustonen Rovaniemeltä.
Ohjelmassa oli ensin näytösluonteinen Strömmenin lasku, jonka laskin veljeni Lauri Leinosen kanssa samalla tukilla toisten laskiessa soolona. Seuraavana oli vuorossa puomillajuoksu yli Strömmenin pingoitetun puomin jonka jälkeen seurasi rullauskilpailu ja taidonnäytteitä joita kuninkaan kaupungin väki seurasi henkeään haukkoen. En tiedä, oliko kuningas katselijoiden joukossa, mutta läheisen linnan ikkunasta hän saattoi seurata esitystämme. Tapahtuma oli historiallinen ja mieleen jäävä. Tapahtuma sai aikaan paljon huomiota ja julkisuutta.
Liitteenä muutama keräämäni päivälehtikuva kyseisestä tapahtumasta sekä lisäksi alla muutama onnistunut otos omista tukkilaistapahtumista
koskenlasku, Jalonkoski, Suomussalmi 1958
tukkilaismaraton, Rovaniemi, 1960
tukkilaisnäytös, Kemijoen erottelu, 1964
Tukkilaisterveisin, Vertti Leinonen