Tukkilaiset.com tai tukkilaiset.fi on tukkilaisperinteestä, kilpailuista ja näytöksistä kertova infosivusto. Sivustolta löydät tietoa niin tukkilaisperinteen historiasta kuin nykyisestäkin toiminnasta. Ylläpito tekee sisällön eteen paljon töitä, että se olisi kattava infopaketti juuri sinua varten.

Virran viemää kirja

Muistelmarapsodia Kokemäenjoelta

Ruohola, Kalevi: Virran viemää, Muistelmarapsodia Kokemäenjoelta. Omakustanne 2019. 77 sivua

 

 Virran viemää etu

Virran viemää -teoksen kirjoittaja Kalevi Ruohola on vuonna 1929 Porissa syntynyt, nykyisin Eurassa asuva kulttuurin harrastaja, joka kirjoittelun ohella on myös jo nuoruusvuosinaan soittanut mandoliinia.

Tässä kirjassa hän muistelee pääasiassa nuoruusvuosiaan, erityisesti niiden kesiä synnyinseudullaan Kokemäenjoen alajuoksulla ja sitä kuinka hän itsekin osallistui tuon ajan työntekoon tukinuittajana. Mieleen nousevat muistot ovat monelta osin olleet kovinkin tunteikkaita, ja sitä kuvastaa varsinkin kerronnan lomaan sijoitetut lukuisat runot. Vaikka työ on ollut raskasta ja osin vaarallistakin, on kirjoittaja selvästi kasvanut tämän suurena virtaavan joen vaikutuspiiriin muistellen tuota aikaa suurella kaiholla. Kirja on oiva ajankuvaus siitä, millaista elämä joen varrella on ollut silloin, kun se vielä näytteli suurta roolia usealla elämänalueella ja oli monella tavalla toimeentulon tukena. Kirjaa lukiessa alkaa tuntua kuin ihmiset olisivat tuolloin olleet nykyaikaa herkempiä luonnon kauneudelle, musiikille, toisilleen…?

Suomessa on ollut kulkutauteja ennen koronaakin. Sen tietää varsin hyvin myös Kalevin ikäpolvi. Moni menetti läheisensä ”lentävälle keuhkotaudille” eli tuberkuloosille ja niin Kalevistakin tuli orpopoika veljensä kanssa menetettyään molemmat vanhempansa ollessaan itse vasta 4-vuotias. Kasvattipoikana elämäntiensä aloittanut Kalevi oppi arvostamaan työtä ja onkin ollut varsin työteliäs aina. Jäätyään varhaiseläkkeelle Euran Paperista hän pääsi harrastuksissaan kunnolla vauhtiin ja tekstiäkin alkoi pian syntyä varsinkin runojen muodossa. Iloinen sattuma lienee, että samoihin aikoihin Euran kansalaisopistossa alkoi mestaripelimanni Kalevi Kantolan johdolla pyöriä mandoliinipiiri, joka pian Euran Mandoliinit -yhtyeenä viihdytti yleisöä ympäri Satakuntaa. Musiikkipiireistä on löytynyt vuosien mittaan lukuisia säveltäjiä, jotka ovat nähneet Kalevin runot hyvinkin lauluiksi taipuvina.

Aikaisemmin Kalevin runoja on julkaistu lähinnä kokoelmateoksissa, joissa on ollut koottuna myös muiden samalta Pyhä- ja Köyliönjärvi-seudulta tulevien kynäilijöiden tuotantoa. Virran viemää on sen sijaan täysin hänen omaa tuotantoaan.

Virran viemää käy myös kevyehköstä historiankuvauksesta Kokemäenjoen alajuoksun paikkakunnilta (Harjavalta, Nakkila, Ulvila ja Pori). Kevyehköstä sen takia, että se pohjautuu lähinnä yhden miehen muistikuviin. Välillä kerronta on tarkkaakin kuvausta tukkien uittotyöstä ja jopa yksityiskohdista joen virtauksissa. Kokemuksiin pohjautuen teksti sisältää myös värikkäitä henkilökuvauksia ja sattumuksia. Eikä tässäkään yhteydessä pidä unohtaa kerronnassa kuhunkin kohtaan sopivia runoja, joita kirjassa on viljelty hyvinkin runsaasti.

Suurikokoinen teksti helpottaa lukemista varsinkin ikäihmiset huomioon ottaen ja lukemansa myötä moni tuon ajan nuorukainen voi palata omiin nuoruusmuistoihinsa aikaan, jolloin matkat lavatansseihin tehtiin lähinnä polkupyörillä tai kenties hyvinkin romanttisesti, veneillä…”virran myötä”…tai joskus ehkä vastatuuleenkin…

Virran viemää taka

 

Lisätiedot ja postimyynti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh. 050 4063368, Facebook, Hinta 20€ (postikuluineen)

Rauni Pitkänen