Tukkilaiskisat Saaren Kansanpuisto 1978

Tukkilaiskisat Saaren Kansanpuistossa XIV 1978

Mikä se Saaren kansanpuisto on?

Ellei olisi Saaren kartanoa eikä Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistystä, ei olisi Saaren kansanpuistoa.

Kun on ollut kaupunginjohtaja Erik von Frenckell, Saaren kartanon omistaja, ja professori Esko Aaltonen, kotiseutu- ja museoyhdistyksen perustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja, niin meillä on nyt Saaren kansanpuisto, luonnonihanalla paikalla Tammelan Pyhäjärven, Kuivajärven ja Suujärven rantamailla. Siihen kuuluu helmenä Kaukolanharjun maasto näköalatorneineen ja luonnonsuojelualueineen.
Ja mitä olisi Saaren kansanpuisto ilman Lounais-Hämeen pirttiä. Se on v:lta 1948 ja arkkitehti V. Kyanderin piirtämä. Pirtti, kaunis näyte talkoohengestä, on kotiseututalo, jossa on hakkapeliittamuseo ja ravintola. Se on nähtävyys kerta kaikkiaan! Saaren kansanpuisto tunnetaan tukkilaiskisojen pitopaikkana, kotiseutu- ja juhannusjuhlistaan sekä maakuntatapahtumisien keskuksena.
Sen ulkoilmateatteri palvelee monia tilaisuuksia.
Saaren kansanpuisto on annettu meille kaikille iloksi, virkistykseksi, ihailtavaksi, nautittavaksi ja suojeltavaksi. Siitä kiitos Saaren kartanon omistajalle!
Tukkilaisten perinteen juhlapaikaksi Saaren kansanpuisto on mitä parhain, onhan Kuivajärven — Pyhäjärven — Loimijoen uittoreitti rikkaine muistoineen tässä silmiemme edessä.

Mikä se Saaren kartano on?

Se on säteriratsutila Tammelassa. Sen omistajana oli vouti Martti Jaakon poika vv. 1612—1619 ja rälssimies Hannu Martinpoika w. 1619—1622. Sen jälkeen sitä ovat asuneet everstiluutnantti, amiraali, kenraali, kruunu, ratsumestari, kapteeni, kirkkoherra, maaherra, valtioneuvos, vapaaherra. Ja sitten kaupunginjohtaja, insinööri Erik von Frenckell vv. 1930—1947 sekä v:sta 1947 kartanon omistajana on teatterinjohtaja Vivica von Frenckell-Bandler.
Kartanon kokonaispinta-ala on 1165 ha, josta viljeltyä maata on 120 ha.
Kartanon rakennustyyliltään uusklassinen päärakennus on v:lta 1795. Kartanosta on luonnollisesti vuosisatojen saatossa kehittynyt kartanokulttuurin tyyssija Tammelassa, ja varmasti sen vaikutus maanviljelyksen edistäjänä koko Lounais-Hämeessä on ollut erittäin merkittävä.

Mikä se Kaukolanharju on?

Kaukolanharju liittyy välittömästi, tai pikemminkin se kuuluu luonnon omana muistomerkkinä, Saaren kansanpuistoon. Mahtavan kaunis harju, joka on syntynyt mannerjäätikön sulaessa n. 10 000 vuotta sitten. Loistavan kauniit järvimaisemat pikkusaarineen kehystävät harjua. Kaukolanharjun luonnonsuojelualue on Hämeen lääninhallituksen rauhoituskohde n:o 185: “Harjualue pikkusaarineen”. Luonnonsuojelulakiin perustuen on rauhoitettu puistometsäksi Tammelan pitäjän Kaukolan kylässä tilat Syrjämetsä I 2:6, Syrjämetsä II 2:5, Harjula 3:1, jotka omistaa Oy Finlayson Ab. Kaukolanharjun tyviosa on Saaren kartanon maita.
Saaren kartano ja Oy Finlayson Ab ovat olleet aina mukana auttamassa yhdistyksemme, Lounais-Hämeen Metsäalan Yhteistoiminta r.y:n toimintaa antamalla tukensa tukkilaiskisojen järjestämisessä. Siitä me kiitämme!
Kaukolanharjun laelle on meidän kaikkien iloksi ja nautinnoksi pystytetty näkötorni, josta eräs Lounais-Hämeen ja ehkä koko maamme kauneimmista näköaloista avautuu silmiemme ihailtavaksi. Allamme ja edessämme on maisema, joka mainitaan “Lounais-Hämeen helmeksi”. Tämän huomasi aikoinaan myös maineikas taidemaalarimme Albert Edelfelt, joka on edustettuna Saaren kartanon tunnetussa taulukokoelmassa. Näköalatornin läheisyydessä on Albert Edelfeltille omistettu kivi muistoksi hänen taiteilijan työstään.
Jos vielä samoilet harjun poluilla ja pidät silmäsi auki ja tunnet luonnon erikoisuuksia, niin niitä löydät ihmeelliseltä Kaukolanharjulta. Kaukolan harjun luonnonsuojelualue on “Suomen ehkä kaunein yksityisillä mailla sijaitseva luonnonsuojelualue”.
Näin sanotaan Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistys r.y:n julkaisussa (Lounais-Hämeen Luonto n:o 11/1961).
Tunnuslauseena von Frenckell-suvun vaakunassa on A d r e m eli asiaan. Siis: Parhaimmat kiitoksemme Saaren kartanon omistajalle Vivica von Frenckell-Bandlerille siitä, että taas kerran olemme saaneet tukkilaiskisojemme kehyksiksi Saaren kansanpuiston, ja näin me voimme kiitollisin mielin muistaa maamme metsureita ja uittojätkiä heidän erinomaisesta panoksestaan maamme elämisen tason rakentajina.

PKL

Lounaishämäläisillä metsäammattimiehillä on toiminut yhteinen yhdistys vuodesta 1950. Lounais-Hämeen Metsäalan Yhteistoiminta ry:n jäsenmäärä on 211 koostuen Lounais-Hämeen talousalueella toimivista metsä-, saha- ja opetusalan metsänhoitajista, metsäinsinööreistä ja metsätyönjohtajista.
Yhdistyksen säännöissä on määritelty perusteet toiminnastamme. Lainaus yhdistyksen sääntöjen toisesta pykälästä kertoo seuraavaa: “Yhdistyksen tarkoituksena on olla Lounais-Hämeessä työskentelevien metsäammattimiesten yhdyssiteenä päämääränään ammatillisen vastuuntunnon kohottaminen ja oikean metsäammattimieshengen luominen jäsenten keskuuteen. Tarkoitusperiensä toteuttamiseksi yhdistys järjestää valistus- ja virkistystilaisuuksia, retkeilyjä, metsäalan kilpailuja ja muita näihin verrattavia ammattitasoa kohottavia tilaisuuksia. Yhdistys ei osallistu poliittiseen toimintaan missään muodossa.”
Tukkilaiskisat ovat kuuluneet toimintaamme aivan alkuvuosista alkaen. Tukkilaistapahtuma Saaren kansanpuistossa joka toinen vuosi on yhdistyksen ulospäin suuntautuvasta toiminnasta näkyvin kuten myös kaikkien jäsenten “aktiivisuuden mitta”. Tukkilaiskisaohjelmaan olemme aina sisällyttäneet vaativia tukkilaislajeja, sekä perinteisiä tukkilaisten taitoesityksiä, joita alan “harrastajatukkilaiset” esittävät. Tukkilautta, joka on kaiken perusta ja myös “sympooli”, on jälleen toimitettu Kuivajärven rantaan.
Tukkilaiskisaohjelma on kaksiosainen. Ensimmäisen osan vietämme Suujärven katsomopuolella viihde/asiaohjelman merkeissä ja toisessa osassa Kuivajärven rannalla seuraamme tukkilaisten esityksiä. Päiväjuhlana olemme pyrkineet siihen, että tukkilaiskisoista tulisi koko perheen alkukesän tapahtuma.
Saaren kansanpuisto ja metsämiehet ovat valmistautuneet huolella vastaan ottamaan XIV:sta tukkilaisyleisön. Tukkilaiskisoista on tullut perinne, perinne joka liittyy Saaren kansanpuiston kesätapahtumiin.
Tukkilaiskisojen järjestelyissä olemme saaneet hyvän tuen Saaren kartanolta ja metsämiesten perheenjäseniltä. Parhaimmat kiitokset hyvästä yhteisymmärryksestä ja talkootyöstä. Yhdistyksen kiitokset myös ohjelmalehtisen kannattajailmoittajille.
Toivotamme tukkilaisvieraamme ja ohjelman suorittajat tervetulleeksi Saaren kansanpuistoon XIV:sta tukkilaiskisoihin.

Tammmelassa 4. päivänä kesäkuuta 1978
Lounais-Hämeen Metsäalan Yhteistoiminta ty
Pauli Kivistö, puheenjohtaja

12.00 ALKUTANSSI
— Eero Kurjen orkesteri

12.30 RUOHIKKO (juontaa Pekka Patosaari)
— Alkulaulut (Keksikkäät)
— Avaussanat (Pauli Kivistö)
— Laulua (Keksikkäät)
— Juhlapuhe (Lasse Äikäs)
— Alun naisvoimistelijat
— Huumoria (Eki, Leo, Petra)
— Alun naisvoimistelijat

14.00 VÄLITANSSI/ RAVINTOLA
— Eero Kurjen orkesteri

14.30 PONTTUU (Erkki Liikanen)
— Laulua (Malin pojat)
— Tukkilaismaraton
— Maastojuoksu
— Puomillajuoksu
— Sumajuoksu
— Veneenveto puomilla
— Soutu
— Sestominen
— Laulua (Malin pojat)
— Rullaus
— Laulua (Malin pojat)
— Pussitappelu (Lo-Hämy / Metsätyönjohtajakoulu)
— Laulua (Malin pojat)
— Palkintojen jako
— Tukkilaisvala + muita tukkilaistaitoja

15.30 LOPPUTANSSI
— Eero Kurjen orkesteri

Näinhän sitä entisaikaan

Huhtikuussa ne parhaat pojat lautallensa astuu
siellä ne saappaat likoaa ja housun puntit kastuu.

Näin sanottiin vanhassa laulussa ja näin se oli myös täällä Lounais-Hämeessä, jossa metsistä saatava puutavara on aina ollut tärkeä tulolähde asukkaille. Niinpä uitto oli tärkein tukkien ja myöhemmin myös pinotavaran kaukokuljetustapa jalostuslaitoksille. Uitot täältäkin soluivat pääasiassa Loimijoen ja sen latvapurojen reittejä pitkin Kokemäenjoen vesistöön ja sitä pitkin Poriin suurille sahoille ja tehtaille. Osaksi uitettiin myös lyhyemmille matkoille kuten Forssaan, Loimaalle ja muille vähäisemmille kulutuspaikoille.
Vuosisadan alussa uittojen täällä alkaessa suoritti kukin ostaja oman uittonsa erillisenä. Siitä oli monenmoista haittaa ja aiheutti hankauksia eri uittajien välillä. Vuosisadan toisella kymmenellä suuret puutavarayhtiöt sopivat yhteisuitoista ja pian sen jälkeen perustettiin Kokemäenjoen uittoyhdistys, tämä otti hoitaakseen myös kaikki Loimijoen vesistön uitot. Näin jatkui vuosikymmenien ajan aina kuusikymmenluvun loppupuolelle asti, silloin maakuljetustekniikka voitti, uitot lopetettiin ja samoin Uittoyhdistys muutamia vuosia myöhemmin. Näin oli eräs aikakausi loppunut ja sen mukana tukkilaisromantiikka Lounais-Hämeestä ja melkeinpä koko Etelä-Suomesta.

Näinä vuosikymmeninä suurimpana uittajana oli porilainen Oy W Rosenlew Ab, jonka uittamat puumäärät olivat suuremmat kuin muiden yhteensä, samoin A. Ahiström Oy ja Rauma-Repola Oy olivat suuria uittajia. Oy Finlayson Forssa Ab uitti mm. halkoja aikoinaan suuria määriä Tammelasta Forssaan ja yhtiön tukinuitto jatkuu vieläkin pienessä määrässä. Kun raakapuun kaukokuljetus vuosisadan alkukymmeninä oli uiton ja rautatiekuljetusten varassa oli luonnollista, että täältä Loimijoen latvoilta uitto oli halvin ja muutoinkin edullisin kuljetustapa, koska rautateitä oli harvassa ja purojen sekä järvien rannoille oli leimikoista lyhimmät ajomatkat.
Monet vanhemmat paikkakuntalaiset vielä muistavat kuinka talven mittaan Turpoonjoen, Ilmetynjoen, Teuronjoen sekä Kuiva- ja Pyhäjärven rantalaaneille sekä siitä alaspäin Loimijoen varsille kertyi komeita kuorittujen tukkien ja pinotavaran rantavarastoja. Uiton viimeisinä vuosina puut uitettiin kuoripäällisinä. Varastot jatkuivat Forssan alapuolella Jokioisilla, Ypäjällä, Loimaalla, Alastarolla, Vampulassa ja Huittisissa, jossa Loimijoki yhtyy Kokemäenjokeen. Kun vielä lisätään, että Loimijokeen liittyy monta sivuhaaraa, kuten Jänhi- eli Peräjoki Jokioisilla, Humppilanjoki Loimaalla, Nimi- ja Hanhijoki Alastarolla sekä Koura- ja Punkalaitumenjoet Huittisissa, joista kaikista tuli melkoinen uitto vuosittain, niin Loimijoen suulla oli uitossa mahtava määrä puutavaraa, satojatuhansia tukkeja ja kymmeniätuhansia m3 pinotavaraa.
Metsätäiden kevättalvella loputtua alkoi jätkille luppoaika, joka kului uiton odotuksessa. Työnjohtajat ja heidän apulaisensa ns. “Kympit”, kuitenkin touhusivat varastoilla tukkien ja pinotavaran merkitsemistöissä. Tukkeihin oli jo hakkuun yhteydessä lyöty kunkin yhtiön rekisteröity uittomerkki, joka Rosenlew-yhtiöllä oli tukin tyvipään pintaa kirveellä lyöty risti, Reposaaren Saha Oy:n (myöhemmin Rauma-Repola Oy) tukeissa oli rengas tukin tyvipäässä ja A. Ahlströmin tukeissa kaksi rengasta. Lisäksi varastolla lyötiin kunkin tukin päähän vuosiluku ja merkkikirveellä pintaan yhtiön pintamerkit 5 kpl. Pinotavaran kumpaankin päähän lyötiin päämerkkivasaralla vähintäin kaksi yhtiön tunnusta. Näin merkittyinä oli puutavara valmiina uitettavaksi.
Jäiden lähtöä odotellessa oli laitosporukat varastoilla kairaamassa puomeja ja laittamassa jäälle ajettujen telojen ympärille puomit valmiiksi. Ennen kuin järvillä oli moottorihinaajia, laitettiin myös ponttoot valmiiksi. Ponttoolla oli ns. Vorokki, jota hevonen kiersi, pienemmillä järvillä ja lyhyemmillä matkoilla kiersivät miehet tai lautta kuljetettiin ns. keluveneellä. Kuiva- ja Pyhäjärvellä käytettiin hevoskiertoponttoita ja myöhemmin hinauksen suoritti moottorihinaaja Pyhäjärvi. Töitä oli siis runsaasti jo ennen varsinaisen uiton alkua. Näitä töitä varten oli muodostunut kullekin työnjohtajalle työnsä hyvin osaava jätkäkaarti, joka oli osaksi paikkakunnalta, mutta myös suurelta osalta koostunut vesistöjen alajuoksulta tulleista ammattimiehistä. Kokemäellä, Huittisissa jne., missä uitto kesti joka kesä melkein syksyyn saakka, oli ammattitaito kehittynyt huippuunsa. Kevään merkkien ilmestyessä alkoi saapua näitä jätkiä tänne ylävesille jossa uitot ensinnä alkoivat. Uittoa odotellessa monet ottivat vieritysurakoita, joita oli runsaasti saatavana. Kiire oli, puut oli saatava nopeasti veteen ja uitto käyntiin heti vesien auettua. Vieritys ei kestänyt kauan, mutta työvoimaa se kysyi Loimijoen alueillakin useita satoja. Vieritys ja uittotyöt olivatkin tuntuva työllistäjä ennen peltotöiden alkua myös monille pienviljelijöille.
Lyhyen kirjoituksen puitteissa ei voi tällaista uittotapahtumaa perin pohjin selostaa, siinähän olisi aineistoa vaikka minkälaiseen tutkielmaan. Tukkilaisromantiikasta esim. on paljon puhuttu ja kirjoitettu ja vieläkin puhutaan, sitä kyllä löytyi vuosisadan alkukymmeninä täältä Lounais-Hämeestäkin. Oli kevään tapaus monessa kylässä. Portaassa, Liesjärvellä, Teurolla, Susikkaalla ynnä monessa muussa paikassa kun monikymmenpäiset jätkäsakit saapuivat kylän elämää vilkastuttamaan. Joukossa oli monelle vanhoja tuttuja, jotka olivat kortteeranneet jo monena vuotena samoissa taloissa. Joukosta löytyi Möyhy Viljanen, Puntarin Anttoo, Urjalan Mauri, Lanteri, Lauri Laustee ja moni muu legendaarinen jätkä, vain nämä mainitakseni. “Tukkipomojen” joukosta löytyy mm. sellaiset vanhat tekijät kuin Viljo Mäkinen, Jussi Rinne, Häntä Salminen muita mainitsematta. Suuri osa tukkilaisromantiikasta katosi kun tuli käyttöön moottorihinaajat ja muut uuden ajan vempeleet, mutta vieläkin entisaikaa haikeana muistellaan ja näiden muistojen verestämistä ovat nämä tukkilaiskisatkin.
Lopuksi pieni tukkilaisvitsi. Uitolla häntiä ajettaessa kun toisella puolella jokea oleva porukka jäi jälkeen, huusi Puntarin Anttoo, “vetäkää, vetäkää poijaat, kun meidän ei sovi märästä varpista lykätä”.

Huki Helava