SM Tukkilaiskisat Joensuu 1979
SM Tukkilaiskisat Joensuun Ilosaarella 14. -15.7.1979
Tervetuloa SM-tukkilaiskisoihin
Ensimmäisen kerran tukkilaiset kokoontuivat kilpailemaan Suomen mestaruuksista kolmekymmentäyksi vuotta sitten. Ottaen huomioon yhden väliin jääneen vuoden ovat nämä mestaruuskilpailut 30-vuotisjuhlakisat.
Päättäessään myöntää mestaruuskilpailujen järjestämisen Pohjois-Karjalaan on Suomen Metsäurheiluliitto r.y. osoittanut nykyisellekin polvelle, että tämä maakunta on metsien maakunta ja sen keskus, Joensuu, puun ja virran kaupunki. Samalla päätös on kunnianteko niille miehille jotka ovat vuosisatoja toimittaneet puuta teollisuudelle ja kansakunnan vauraudeksi, milloin lujat kädet kirvesvartta, milloin keluveneen tappeja puristaen.
Teknillinen kehitys, ruopatut vesiväylät, hyvä tieverkosto ja uudenaikainen kuljetuskalusto ovat vieneet tukkilaiset vähiin uittoväyliltä. Kehitys on ollut mahdollista vain aikaisemmin varsin primitiivisissä oloissa ankaraa työtä metsissä ja vesillä tehneiden miesten ja naisten ponnistusten kautta.
Näihin 30-vuotisjuhlakisoihin on ilmoittautunut kamppailemaan Suomen mestaruuksista noin kolmekymmentä tukkilaista. Kilpailijoita on maamme kaikista osista. Tämä on osoitus tukkilaisperinteen laaja-alaisuudesta Suomessa. Toivottavasti perinne säilyy ja nuoret kiinnostuvat tukkilaistaitojen harjoittamisesta, joka osaltaan on korostamassa puun merkitystä koko kansan vaurauden ja viihtyvyyden luojana.
SM-tukkilaiskisatoimikunta ja kisatapahtuman aikaansaamisesta vastaavat metsäalan toimihenkilöjärjestöt toivottavat Teidät tervetulleeksi Pohjois-Karjalaan ja Joensuun Ilosaarelle.
Ruuhkanpurkajien patsaan äärellä kilpailtakoon rehdin tukkilaishengen merkeissä.
Toivomme näistä kisoista muodostuvan perinnekulttuurin vaalimisen kohokohdan, joka antaa elämänsisältöä sekä kilpailijoille että yleisölle. Samalla toivomme, että tukkilais- ja uudemmissakin metsätyötaidoissa hankitut Suomenmestaruudet ja kansainväliset voitot arvostettaisiin, kuten vastaavat suoritukset arvostetaan muissakin lajeissa.
SM TUKKILAISKISATOIMIKUNTA
Metsäalan Tekniset Joensuu r.y, Metsäalan Työnjohtajat Joensuu r.y.
Tukinlaskijoiden Suomenmestaruuskilpailujen suojelijan tervehdys tukkilaiskansalle
Maaherra Esa Timonen
Maakuntamme omaleimainen kulttuuriperinne antaa meille vahvan sisäisen yhteyden, jota ilman Pohjois-Karjalan kaikin puolinen kehittäminen jäisi vain puolitiehen. Tämän vuoksi me emme saa unohtaa perinteittemme vaalimista, vaan meidän on syytä arkisen uurastuksemme lomassa ottaa osaa näiden tukkilaiskisojen kaltaisiin kulttuuritapahtumiin.
Tämä tukkilaisperinne on yksi hyvä osoitus siitä rikkaasta perinnetaustasta, joka elää yhä voimakkaana maakunnassamme. Näiden tukkilaiskisojen järjestäminen suomenmestaruustasolla onkin suuri arvonanto sille työlle, jota läänimme väestön keskuudessa on tehty tämän iloisen ja mukaansa tempaavan urheilumuodon hyväksi. Maamme parhaat tukinvaltiaat takaavat varmasti sen, että katsojille riittää runsaasti näkemistä ja kokemista.
Kiitän lämpimästi näiden tukkilaiskisojen järjestäjiä uurastuksestaan sekä toivotan mitä parhainta menestystä kilpailijoille ja vauhdikkaita tapahtumia katsojille.
Joensuu on perustettu vuonna 1848 Pielisjoen suuhun vanhalle markkinapaikalle. Perustamisen aikoihin kaupungissa oli vajaat 300 asukasta, nyt väkiluku on jo runsaat 44.000.
Joensuu on Pohjois-Karjalan eloisa keskus. Siellä sijaitsevat läänin hallinnolliset virastot, samoin koko maakunnan yritystoiminnan kannalta tärkeät palvelupisteet kuten Kehitysaluerahaston aluetoimisto sekä Kauppa- ja teollisuusministeriön teollisuuspiiri. Rajakauppaa hoitaa Karelia Export Oy.
ELINKEINOT
Puuteollisuus on perinteisesti ollut merkittävin teollisuuden ala, mutta vähitellen “puun ja virran kaupunki” on muuttumassa “lukkokaupungiksi”, valmistetaanhan Joensuussa maailmankuulut Abloy-lukot. Wärtsilä Oy:n lukkotehtaan lisäksi teollisuuden suurimpia työnantajia ovat Rauma Repola konepaja ja saha sekä Oy Wilh. Schaumannin lastulevy- ja vaneritehtaat.
KULTTUURI
Joensuun kulttuurielämä on karjalaiseen tapaan vilkasta. Kaupunginteatteri on yksi maamme kolmesta alueteatterista. Alueteatteritoiminnan piiriin Pohjois-Karjalassa kuuluu n. 180.000 asukasta. Kaupunginorkesteri, monet muut orkesterit ja kuorot sekä musiikkiopisto takaavat vankan musiikillisen annin kautta vuoden. Kesäyliopisto, Karjalan Kesä ja Sirmakka sekä pyörivällä katsomolla varustettu Hasanniemen kesäteatteri antavat lisäväriä kesäiselle kaupungille.
HISTORIA
Joensuun menneisyydestä kertovat Rantakadun vanhat nikkarityyliset puutalot, jotka entisöityinä muodostavat Pielisjoen rannalle viehättävän kokonaisuuden. Eliel Saarisen suunnittelema kaupungintalo valmistui vuonna 1914; varojen keruu sitä varten aloitettiin 1800-luvun lopulla viinavoitto- ja koiraverorahoista.
Rantakadulta on vain muutama askel kaupungin puuronsilmään — torille. Piirakkakauppa käy vilkkaasti ja lämpimäiset maistuvat muillekin kuin joensuulaisille.
OPISKELU
Talvisaikaan joka kolmas vastaantulija on koululainen tai opiskelija, korkeakouluopiskelijoita on n. 3000. Korkeakoulun alaisena toimivat myös Karjalan Tutkimuslaitos ja Savonlinnan opettajakoulutuslaitos.
SM-TUKKILAISKISATOIMIKUNTA
Päätoimikunta
puh. joht. Tuomo Kumpulainen
varapuh. joht. Arvi Vinni
sihteeri Martti Kosunen
rah. hoit. Taisto Väistö
ylituomari Viljo Kokkonen
tuomarineuvosto:
Viljo Kokkonen
Arvi Vinni
Mauno Paananen
Kilpailutoimikunta
puh. joht. Mauno Paananen
varapuh. joht. Niilo Vunneli
Mainos- ja tiedotustoimikunta
puh. joht. Tuomo Heikkinen
Lilkennetoimikunta
puh. joht. Veikko Leppivuori
Pääsylipputoimikunta
puh. joht. Antti Silvennoinen
Turvallisuuspalvelu ja ensiaputoimikunta
puh. joht. Toimi Pietarinen
Ravintolatoimikunta
puh. joht. Seppo Kaasalainen
Kilpailijoiden yhdysmies
Kauko Arponen
Martti Kosunen
Kuulutus
Pekka Lanko ja Osmo Karjalainen
KIITOS
Kiitämme Joensuun kaupunkia, Tie- ja vesirakennuspiiriä ja kaikkia lahjoittajia ja ilmoittajia siitä tuesta, jolla olette auttaneet meitä kilpailujen järjestelyissä.
SM-tukkilaiskisatoimikunta
KISAOHJELMA
Lauantaina 14.7.1979 klo 15.00
musiikkia Kalevi Kettusen yhtye
tervehdyspuhe Tuomo Kumpulainen
kilpailujen avaus SM-tukkilaiskilpailujen suojelua maaherra Esa Timonen
koskenlasku
musiikkia Kalevi Kettusen yhtye ja Erkki Liikanen
joukkuesoutu
kenttäpelejä — ilmakivääriammunta, nuolen heittoa, arviointia
kisaravintola Kalevan Rasti r.y.
KISATANSSIT Törmän lavalla klo 20.00
Kalevi Kettusen yhtye ja Erkki Liikanen
Sunnuntaina 15.7.1979 klo 12.00
musiikkia Kalevi Kettusen yhtye
Joensuun kaupungin tervehdys kaupungin valtuuston puheenjoht. Terho A. Könönen
tukkilaismaraton
musiikkia Kalevi Kettusen yhtye ja Erkki Liikanen
tukkilaisvala
tukillarullaus
musiikkia Kalevi Kettunen ja Erkki Liikanen
SMUL:n puheenvuoro, puheenjoht. Erkki Kuukka
palkintojen jako
kenttäpelejä — kisaravintola