Lauttamies Tornio
kuva: Mauri Hast
Lauttamies
Ensio Seppänen
1961
Kukkolankoski
Lauttamies-patsas on kunnianteko työlle. Sahateollisuuden syntyessä Tornionjoen suulle 1860-luvun alussa, tuli tarve saada raaka-ainetta myös ylempää joen vaikutuspiiristä. Tornion väylän varteen puut laskettiin kevättulvien aikana irtouittona. Täällä ne ”vittattiin” lautoiksi. Perusyksikkö lauttauksessa oli ”lasku” . Se oli kolmen tai neljän täysmittaisen tukin pituinen ja noin 8-9 metriä leveä tiiviisti toinen toisiinsa koivuvitsoilla kiinni kytket- ty kokonaisuus. Laskun jokaiseen nurkkaan sidottiin maasta juurineen revitty kanto. Tähän puolestaan kytkettiin suuri airo eli mela. Näillä sekä soudettiin että ohjattiin lauttaa.
Joen yläjuoksun lauttauspaikoilla neljä laskua yhdistettiin yhteen ja saatiin ”teli eli telki”. Puut uitettiin telkinä aina Vuennonkosken niskaan, Pekanpäähän saakka. Täällä telki hajoitettiin jälleen laskuiksi, joita vahvistettiin, ja kahdeksan miehen ”koskiroikka”, joista yksi oli perämies, laski Vuennonkosken ja Matkakosken alas Ruotsin puolella olevaan Tuoheanlahteen. Koskiroikka palasi Vuennonniskalle uutta laskua hakemaan, mutta sopimuksen eli hurseelin tehnyt telin patruuna lähti, lauttansa kokoon saatuaan, viemään kuljetusta edelleen kohti Kukkolan Kallionpäätä. Täältä lautan kuljetuksen ohi Kukkolankosken hoiti oma koskiroikkansa. Telki jaettiin Kallionpäässä kahtia ”puoliskoiksi”, ts. kahdeksi perättäiseksi laskuksi. Peräkkäin olevissa laskuissa oli kummassakin neljä miestä, joista yksi oli perämies.
Kosken niskassa laskut irrotettiin ja näin suurta taitoa vaativat laskut ohjattiin koskea alas suvantoon. Täällä kaksi laskua jälleen yhdistettiin puoliskoiksi, ”koskiroikka” palasi Kukkolaan mutta ns. ”kaupunkiopas” oli telipatruunalla toisena ohjaamassa puoliskoa alas jokisuun haminaan. Täältä telipatruuna ja kaupunkiopas nousivat jälleen Kukkolan Kallionpäähän ja toivat toisen puoliskon vastaanottajalle. Määränpäässä puutavarayhtiöiden ns. värppimiehet lukivat telin, toisin sanoen tarkastivat puumäärän ja tekivät tarpeelliset merkinnät patruunalla olevaan hurseeliin.
Yhtiön konttorista joko Haaparannalta tai Torniosta telin patruuna sai tilin. Hän oli puolestaan maksanut koskien laskuista johtuvat menot. Tämän jälkeen telinpatruuna otti kurssin pohjoiseen hakeakseen uuden puuerän. Lautan lasku oli vastuunalainen ja suurta rohkeutta vaativa työ. Sen varaan rakentui sahateollisuus ja sen varaan moni muukin toimeentulon asia. Siksi veistos on työn sankaruuden monumentti.