Lastaajapatsas Suolahti
Lastaajapatsas
Tapio Junno
1982
Suolahden vanhan aseman piha-alueella
Suolahden Lastaajapatsas sijaitsee Suolahden vanhan aseman piha-alueella. Se veistettiin pronssista vuonna 1982 Suolahden 50-vuotisjuhlaan. Veistäjä Tapio Junnon veistos Lastaajapatsas kunnioittaa puutavaran lastaajien työtä.
Puutavaran uitto alkoi Kymin lastausyhtiön toimesta 1800-luvun puolivälissä. Ensimmäiset varppaajat tulivat Keiteleelle 1878. Kosket ohitettiin uittorännien avulla. Yksi hinaaja veti monta lotjaa perässä. Uittoreittejä rajattiin puomein. Puomit kiinnitettiin ukkoihin, jotka muodostuivat järven pohjaan juntatuista paaleista. Lotjat kiinnitettiin rantapuihin. Ruoan keitti lastaajille keittäjä. Lastaajapatsas sijaitsi ennen keskustan puistossa, mutta se siirrettiin vanhaan satamaan, koska sille tarkoitettu paikka oli satamassa. Äänekosken kaupunki