Tukkilaiset.com tai tukkilaiset.fi on tukkilaisperinteestä, kilpailuista ja näytöksistä kertova infosivusto. Sivustolta löydät tietoa niin tukkilaisperinteen historiasta kuin nykyisestäkin toiminnasta. Sisällön eteen on tehty paljon töitä ja yritetty saada siitä kattava infopaketti juuri sinulle.

Nahkaniemen puhelin

Teksti on Leevi Sulkakosken kirjoittamaa ja julkaistu Järviseudun Sanomien Lukijan loolassa ke 30.8.2017. Kirjoitus julkaistaan kirjoittajan luvalla muuttamattomana. Ylläpito on lisännyt mukaan ainoastaan aiheeseen liittyviä kuvia. 

 

Kuten aikaisemmissa jutuissa on käynyt ilmi, oli Nahkaniemelle vedetty puhelinlinja. Se tuli Jokikylästä Kirkonkylään menevän maantien vartta pitkin kulkevasta puhelinlinjasta suoraan metsän läpi Nahkaniemelle. Linjat olivat tuohon aikaan rautalankaa eli puhelinlankaa, jollaisista Katri Helenakin laulaa. Puhelinkone oli Ericsson-merkkinen ruotsalainen aparaatti, joka oli asennettu hellahuoneen ikkunan viereen. Veivistä muutaman kerran pyöräyttämällä saatiin yhteys puhelinkeskukseen kirkonkylään. Keskusta siellä hoiti Jalmari Kirsilän perhe ja Jalmari itse hoiteli asennustöitä.

Keskusta sitten pyydettiin edelleen yhdistämään puhelu haluttuun puhelimeen. Samaan lankaan saattoi olla yhdistettynä useammankin talon puhelimet. Hälytyssoittojen määrä kertoi kenelle milloinkin puhelu oli tarkoitettu. Puhelinsalaisuus oli tuohon aikaan hyvin suhteellinen käsite. Toisinaan myös tuuli paiskoi lankoja yhteen tai kaatoi puita langoille, jolloin soitot yhdistyivät vähän minne sattui. Puhelin oli tietenkin hyvin tärkeä väline uittokämpällä. Uittopäällikkö saattoi antaa ohjeita uittomiehille puhelimen välityksellä ja kämpälle voitiin tilata esimerkiksi hinaajan tarvikkeita ilman käyntiä kylillä. Olihan se aparaatti sellainen tekninen laite, jota miehet vähän vierastivat. Puhelin soi aina silloin tällöin ja Isä-Heino yleensä vastasi puhelimeen.

Sattuipa sitten kerran niin, että yöllä oli kova ukkosmyrsky ja tuuli oli sotkenut Kirkonkylässä tuolloin toimineen, Yrjö Isohellan omistaman lakkitehtaan ja Nahkaniemen puhelinlangat toisiinsa sillä seurauksella, että Isohellalle tarkoitetut puhelut ohjautuivat uittokämpälle. Siellä miehet olivat koko myrsky-yön kestäneen työrupeaman jälkeen lepäämässä Kämpällä. Niin alkoi puhelin soida vähän väliä ja aina kysyttiin onko Isohella. Ei oo , vastattiin, ja yritettiin taas nukkua. Taas puhelin soi. Silloin Eeli ponkas pystyyn ja huusi luuriin kovalla äänellä HALOO . Onko Isohella , kysyttiin taas puhelimessa. Siihen Eeli edelleen kovalla äänellä, Ei oo, on s..nan suuri takkapiisi ja löi luurin kiinni. No ei ne soitot siihen loppuneet ja huonosti saimme nukutuksi.

Iltapäivällä nousimme ylös laittamaan ruokaa. Siinä ruokaillessamme Heino ja Eeli päättivät päästä eroon tuosta kiusankappaleesta. Ei kämpän puhelimeen tietenkään voinut sattua, mutta kaksikko päätti käydä selvittämässä sotkun uittokämpän ja Isohellan linjoilla. Kun hinaaja sitten tuli rantaan, kävi Heino hakemassa työkalupakista hohtimet. Kippari ja muut hinaajan miehet vähän ihmettelivät, että mihinkäs noita nyt tarvitaan. Mitäs se teille kuuluu , sanoi Heino ja lähti tarpomaan hohtimet taskussa tielle päin. Eeli tuli heti perässä keksi olalla. Tien varteen päästyään kaverukset löysivät kohdan, jossa johdot olivat menneet sekaisin. Heino lähti kiipeämään puhelinpaalua ylös ja Eeli auttoi työntämällä keksin varrella Heinoa persuksista. Aika hupainen näky tien varrella. Oli siinä Esselström & Kultalahden linja-auto karata Kosken Aleksin käsistä metsähallituksen puolelle, hänen ihmetellessään poikien hommia. Kohta Heino ylettyikin hohtimilla Isohellan johtoon ja naks, näin oli sotku selvitetty , eikä Isohellaa enää kämpältä kyselty. Tulihan siitä keskuksen Jalmarille ylimääräistä työtä, mutta myrskyn piikkiin se langan katkeaminen meni. Nyt saatiin kämpällä taas nukkua rauhassa snan suuren takkapiisin lämmössä.

 

Leevi Sulkakoski